sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Aurinkoiset terveiset jälleen täältä Kisumusta

Alkuvuosi on mennyt hurjaa vauhtia erilaisissa puuhissa. Sain vierailla Matongon orpokodissa, josta viereinen kuva. Siinä ihana pieni Steve kopioi omaa nimeään tuolin selkänojasta ikioman kirjansa etusivulle. Nyt kirjassa lukee hienosti englanniksi: tämän kirjan omistaa Steve. Orpokodilla arki pyörii lasten käydessä orpokodin omaa esikoulua ja kylän peruskoulua. Lauantaisin kylän pappi käy pitämässä pyhäkoulua lapsille. Sunnuntaisin lapset osallistuvat kyläkirkon omaan pyhäkouluun. Työntekijävaihdoksia on tiedossa orpokodille muutamia, haussa on ollut uusi esikoulun opettaja ja yötyöntekijä. Lapset ovat saaneet olla alkuvuoden ajan pääosin terveenä, mikä on suuri kiitoksenaihe.

Pääsin pitkästä aikaa mukaan diakonissan kanssa kotikäynneille. Lähdin aamulla seitsemän jälkeen liikenteeseen, jotta ehdin tapaamispaikkaan ajoissa, jossa diakonissa
Janet minua jo odotteli kahdeksan aikoihin. Vierailimme kuudessa kodissa tuolla alueella. Joskus oli mitä erinäköistä vastaantulevaa liikennettä, niin kuin viereisestä kuvasta näette. Joskus polku kävi niin kapeaksi, että jatkoimme matkaamme kävellen. Sain tavata lapsiamme ja heidän huoltajiaan, rukoilla heidän kanssaan ja keskustella elämästä. Erään perheen kodissa aurinko paistoi sisään ruostuneen peltikaton aukoista. Sley:n Internet-sivujen kautta on mahdollista lahjoittaa rahaa kotien rakentamiseen
orpolapsille. Tätä rahaa saimme olla käyttämässä rakentaessamme helmikuussa kolme uutta kotia orpolapsille.

On aina yhtä hienoa, kun saan tavata hankkeemme kautta valmistuneita nuoria. Brendan tapasin kauneushoitolassa, jossa hän on töissä. Etusivun yhteiskuva on tuosta tapaamisesta. Brenda on naimisissa ja hänellä on pieni lapsi. Hän on saanut töitä omalta alaltaan. Brenda on erittäin kiitollinen saamastaan tuesta ja annetusta mahdollisuudesta opiskella. Muistetaan rukouksissa hankkeemme kautta menneitä nuoria heidän niin erilaisissa elämäntilanteissaan. Eräs näistä nuorista otti minuun yhteyttä viikko sitten. Hänen opintonsa jäivät kesken muuta vuosi sitten, sillä nuortamiestä kiinnostivat opiskelujen sijaan muut asiat. Eilen eräs hankkeemme nuori toivotti minulle hyvää äitienpäivää, päivä tosin oli kansainvälinen naistenpäivä.

Helmi-maaliskuun vaihteessa sain pitää pienen loman ja viettää sen yhdessä ystäväni kanssa Kenian rannikolla. Kenia on todella kaunis maa. Oli ihana levähtää hyvässä seurassa kauniin merenrannan hietikolla. Ensimmäisenä loma-aamuna sain toteuttaa erään haaveeni, aamulenkki merenrannan hietikolla. Oli mahtava tunne juosta valkoista rantaviivaa pitkin auringon nousun aikaan. Urheilusta on tullut minulle tärkeä asia ja siitä saan voimaa myös työntekoon ja joskus hyvinkin vaikeiden asioiden käsittelyyn työssämme.

Sleyn talous on suurissa haasteissa tällä hetkellä. Toivon, että voit jatkaa edelleen Sleyn työn tukemista rukouksin ja taloudellisesti. Voitko mahdollisesti harkita myös pientä tuen korotusta? Pienikin korotus säännöllisessä tuessa merkitsee paljon. Pienistä puroista kasvaa suuri virta. Suurkiitos kaikesta tuesta!

Siunausta sinulle elämään! Hyvää paastonaikaa ja tulevaa pääsiäistä!

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” Ef. 1:7

Terveisin,
Maikki


P.O Box 1203-40100, Kisumu, Kenya www.taivaallinenlahja.fi/marja-ochieng marja.ochieng@sley.fi

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Hyvää uutta vuotta 2018 Lehtisen perheeltä Etiopiasta

Taas on kaksi joulua takanapäin täällä Etiopiassa. Perheellemme tärkein on joulu, jota vietetään samaan aikaan kuin Suomessa. Silloin avaamme lahjat ja syömme jouluruokaa. Johtuen juliaanisesta kalenterista joulua Etiopiassa vietetään 7.1. Silloin on tapana käydä paikallisessa perheessä vierailulla ja syödä samalla paikallisia jouluherkkuja, jotka yleensä ovat juhlaruokia, joita syödään kaikkien juhlien yhteydessä.

Joulun aika meni perheeltämme hyvin ja lapset ovat jo aloittaneet koulunsa. Tanian ja Mikan aika tammikuussa menee pitkälti tehden lähetyksen hallintotöitä ja valmistellen lähetyksen vuosikokousta. Siinä on monenlaista työtä, jotta paperit olisivat, ainakin toivottavasti järjestyksessä…

Helmikuun puolenvälin jälkeen arki toivottavasti palautunee ja voimme sitten paremmin keskittyä muihin töihimme. Mikan olisi tarkoitus tehdä maaliskuusta lähtien työmatkoja Etiopiassa siten, että samassa diakoniakoulutuksessa, yhteensä viis kertaa vuoden aikana, tavoitettaisiin aina kerrallaan viiden - kuuden eri synodin edustajia.

Tania käy keväällä muutamaan otteeseen kummipaikkakunnilla ja pitää tiiviisti Addiksesta käsin yhteyttä paikkakunnille sekä Suomen vastuuhenkilöihin. Lisäksi hän koordinoi kv. seurakuntamme pyhäkoulua.

Ja vielä loppuun

Olemme siis hyvillä mielin aloittelemassa uutta vuotta 2018. Pyydämme teiltä erityisesti esirukousta siihen, että osaisimme käyttää aikamme oikein. Koemme voimakkaasti, että jotenkin meidän pitäisi antaa enemmän aikaa perheellemme. Syksy oli meille liian kiireinen ja se myös näkyi suhteessamme lapsiimme.

Käytännössä haluaisimme rauhoittaa menojamme, joka tarkoittaa, että meidän pitäisi uskaltaa luopua jostain samalla luottaen, että Jumala johdattaa meitä. Meille on kuitenkin perheen hyvinvointi niin tärkeä, että emme halua uhrata sitä työllemme. Haluamme, että jokainen lapsemme saisi nähdä ja kokea kuinka arvokkaita he ovat Jumalan silmissä, unohtamatta sitä arvoa joka heillä on myös omien vanhempiensa silmissä. Haluamme vanhempina, että he saisivat kokea myös hetkiä, jolloin vanhempien kanssa on hyvä olla, eivätkä he aina ole vain pahalla päällä … kuten usein saamme kuulla.

Siunausta toivottaen

Mika, Tania, Noah, Mateo, Natanael,Naomi ja Eden

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Namibian luterilaisen kirkon oppilaitostyö - Nummen alueseurakunnan lähetyskannatuksen uusi tukikohde

Windhoekissa tehdään työt yliopisto-ja korkeakouluopiskelijoiden parissa. Nuorten vanhemmat esittivät toiveen 1990-luvun lopulla, että pohjoisen maaseudun opiskelijoista pidettäisiin huolta, kun he muuttavat kaupunkiympäristöön satojen kilometrien päähän kodeistaan.

Opiskelijatyön koordinaattori pastori Isak Malua näkee työnsä missiona vahvistaa kristillistä kasvatusta opiskelijoiden keskuudessa ja olla heille myös tukena monin eri tavoin.

Työtä tehdään Namibian yliopiston eri kampuksilla, Namibian teknisellä yliopistolla sekä yksityisillä yliopistoilla. Oppilaitoksissa on pidetty jumalanpalveluksia parhaimmillaan kerran viikossa sekä annettu konfirmaatio-opetusta. Jumalanpalveluksiin osallistuvien opiskelijoiden kokonaismäärä nousee. Niihin osallistuu jopa sellaisia, jotka ovat jo opintonsa päättäneet, mutta ovat kokeneet seurakunnan edelleen omakseen, Konfirmoitujen määrä on kivunnut alkuaikojen 15 opiskelijasta lähes 50 opiskelijaan.

Konfirmaatio pidettiin 10.9.2017.

Sanaa on saarnattu monessa eri tilanteessa. Työmuodon laajenemista pohjoisen Oshakatin ja Onquediwan oppilaitosten yhteyteen sekä joka sunnuntaista jumalanpalvelusta Windhoekin lääketieteelliseen tiedekuntaan on toivottu, jos vain riittäviä lisäresursseja saadaan. Paulinumin teologisen seminaarin pappisopiskelijat olivat tarvittaessa apuna jumalanpalveluksissa yliopistolla.

Hartaustilaisuuksia ja sielunhoitomahdollisuus on järjestetty halukkaille sekä Namibian yliopistolla, Teknisellä yliopistolla että yliopiston muilla kampuksilla. Hengellistä ohjausta on annettu yksityisesti sekä tytöille että pojille. Rukouspiiri on pidetty perjantaisin.

Suurin haaste oli edelleen loppuvuonnakin se, että viikolla ei ollut enää tänä vuonna käytettävissä tilaa, jossa järjestää sielunhoitotilanteita tai antaa musiikkiopetusta. Kokoontumiset tapahtuivat välillä ulkona puun varjossa tai stadionin alla. Syy tähän oli se, että yliopistolta koettiin, että ELCINin toiminnan tulisi olla tasavertaista muiden kirkkokuntien kanssa, jotka myös toimivat alueella. Avuksi tähän perustettiin alueella toimivien yhteinen kattojärjestö, jonka kautta päästäisiin tulevana vuonna vuorotellen hyödyntämään yliopiston antamaa tilaa.

Raamattupiireissä lauantaisin pitkin vuotta on käsitelty aihepiirejä, jotka ovat hyvin käytännönläheisiä ja nousevat nuorten omasta elämäntilanteesta palvellen heidän arkeaan ja ratkaisujaan sekä vahvistaen päivittäistä elämää. Hengellistä hoitoa on saatu.

Ryhmällä on toimintaa pastorin kanssa suunnitteleva ja toteuttava komitea, joka varmistaa sen, että toiminta jatkuu silloin, kun joku työntekijä tai komitean jäsenet vaihtuvat. Hyvän hallinnon rakenteita pyritään edelleen vahvistamaan ja hallintokäytänteitä selkiyttämään itäisen hiippakunnan kanssa. Taloushallinnon puolella mm. oma pankkitili pääkaupungissa helpottaisi käytännön toimintaa. Äänentoistovälineisiin päätettiin satsata vuoden 2017 lopulla.

Valtion tuet opiskelijoille olivat myöhässä vuonna 2017 ja se pakotti jopa joitakin opiskelijoita pitämään välivuoden. Diakonista näkökulmaa opiskelijoiden suhteessa toisiinsa on pyritty vahvistamaan. On autettu opiskelijoita, joilla on vaikeuksia esimerkiksi kulkemisen kanssa, henkilökohtaisten hygieniatuotteiden hankinnassa, ruuassa jne. Tämä saanee vuonna 2018 voluntaarin avulla vielä systemaattisemman organisaation, jotta ns. etsivää työtä voidaan helpommin tehdä opiskelijoiden toimesta omiensa keskuudessa.

Terveiset ja kiitokset tukijoille

Opiskelijat ja opiskelijatyön pastori Isak Malua kiittävät tuesta, ilman suomalaisten tukea tämä työmuoto ei voisi toimia tässä nykyisessä laajuudessaan. Pastori pitää työstään paljon ja se näkyy hänen innostuksestaan ja sitoutumisestaan työhönsä. Tilajärjestelyn UNAMilla (Namibian yliopisto) toivotaan paranevan vuonna 2018.

Raportoijana Päivi Repo

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Siperia – Suomi - Siperia

“Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Ps 139:17

Kävimme vuoden vaihteessa taas viisumia uusimassa Suomessa. Reissu venyi suunnitellusta kahdesta viikosta neljään viikkoon Marin terveystutkimuksien takia. Kiitollisena saimme kuitenkin vastauksen, että kaikki on kunnossa. Saamme terveenä jatkaa elämää ja työtä täällä Siperiassa. Kun palasimme kotiin meitä odotti täällä iso kasa joulukortteja ja muistamisia. Kiitos niistä. Teidän ystävien tuki on äärimmäisen tärkeää.

Työviisumi

Viisumin takia olemme tehneet jo monta reissua Suomeen. Työviisumin hankkiminen on ollut äärimmäisen vaikea ja hidas prosessi. Kenelläkään ei ole täällä Novosibirskissa asian tiimoilta kokemusta: lainsäädännön muuttuessa vähän väliä, ei ole ihme, että mutkia matkaan mahtuu. Nyt toivomme ja rukoilemme jälleen, että olisimme asian kanssa jo Hankaluuksien tullessa itsekin väsymme ja meinaamme lannistua. Jumala yksin vahvistaa ja antaa uskoa ja niin jälleen jaksamme yrittää eteenpäin.

Joululahjakeräys

Kiitos kaikille lasten joululahjakeräykseen osallistuneille. Keräyksen avulla saimme ilahduttaa tuberkuloosiin sairastuneita lapsia ja myös Omskin lähikylien lapset saivat lahjansa Vierailimme sekä lasten tuberkuloosi sairaalassa että parantolassa. Molemmissa paikoissa oli lapsille järjestetty uuden vuoden juhla. Lapsilla oli hauskoja uuden vuoden asuja päällään, niin kuin kulttuuriin kuuluu. Parantolan hoitajien järjestämään ohjelmaan kuului laulua ja leikkiä. Lopuksi jokainen sai lahjan. Lapset kantoivat lahjoja ylpeinä ja iloisina. Välillä he pysähtyivät hieman kurkkaamaan mitä lahjakassissa onkaan. Itselläni oli sekä iloinen ja samaan aikaan hieman surullinen mieli. Ajattelen, että nämä hetket ovat niitä, joita jokaisen lapsen pitäisi saada kokea omien vanhempiensa kanssa. Iloitsen kuitenkin siitä, että jokainen lapsi sai lahjan ja sen suoma ilon pisara on annettu. Rukoilemme, että jokainen lapsi voisi hengellistä kirjaa lukiessaan ja kirjan tehtäviä tehdessään, löytää sen todellisen ilon ja rauhan tuojan. Jeesus syntyi näitäkin ihania lapsia varten.

Seurakuntatyö

Työmme jatkuu Novosibirskin seurakunnassa tavalliseen tapaan. Olemme kokeneet tärkeäksi paikallisten pastorien, diakonien ja vapaaehtoisten tukemisen ja rohkaisemisen. Tärkeää on tukea

myös Omskin seurakuntaa ja niinpä Markus teki jo kuukausittaisen saarnamatkan Omskiin. Matkalla Orlofkan kylässä kokoontui yli 15 lasta yhteiseen kerhoon. Ilo oli taas ylimmillään, kun sai yhdessä laulaa ja leikkiä. Mari on ensi viikolla menossa Omskiin suunnittelemaan lapsityön kevättä. Tästä matkasta kuulemme sitten ensi kirjeessä.

Tule ja osallistu

Oletko jo huomannut meidät Facebookissa. Löydät meidät Aitamäet Siperiassa - sivulta ja kuulet viikoittain kuulumisia kuvien kera. 16.-18.3.2018 Järjestetään Ryttylässä Idäntyön päivät. Ilmoittaudu mukaan mielenkiintoisille päiville tästä linkistä tai Puh. 019-77920.

Mari ja Markus