lauantai 19. tammikuuta 2019

Kisumun kuulumisia

Lämmin kiitos kaikista muistamisista joulun aikaan omasta ja kummilapsien puolesta! Tiimimme jäsenet toimittavat näitä kirjeitä marras-joulukuussa lapsille. Vieläkin olen löytänyt muutamia jouluposteja postilokerostamme. Eräänä päivänä postilokerostamme löytyi kolme lehteä, jotka kaikki oli lähetetty maaliskuussa 2016 ja toisena päivänä löysin sieltä kirjeen, joka oli postitettu 2014. Joskus on pitkä matka perille mutta yleensä posti tulee Kisumuun perille noin kahdessa viikossa. Lämmin kiitos myös kaikesta tuesta työllemme. Tiimimme iloitsee, jos voit pitää esillä työtämme ystäväpiirissäsi ja näin ehkä löydämme myös uusia tukijoita työllemme.

Joulukuun alkupuolella saimme viettää tiimimme kanssa joulujuhlaa yhdessä orpokodin lasten kanssa. Päivään kuului hartaus, leikkiä, satuhetki, askartelua, välipalaa ja hyvää ruokaa. Juhlan päätteeksi lapset saivat joulupaketit, joista löytyi mm. uudet vaatteet. Jokainen sai myös oman vihon ja värikynät ja näin loman aikana oli mahdollisuus piirtää. Vierailin tammikuun alussa orpokodilla ja ilahduin suuresti siitä, että kotiin oli saatu joulun aikaan paljon lahjoituksia kenialaisilta yksityisiltä ihmisiltä sekä järjestöiltä. Kodin pihassa oli suuri vesitankki ja varastossa oli erilaista ruokatavaraa ja vaatteita. On hienoa, että saamme myös tukea Keniasta. Tällaisten yksittäisten lahjoitusten turvin kotia emme voi kuitenkaan pitää yllä. Kaikki rahoitus kodin kuukausittaisiin kuluihin tulee suomalaisilta orpokodin ystäviltä. Näillä maksamme työntekijöiden palkat, lasten lääkärikulut, sähkölaskun, vesilaskun, kauppaostokset jne. Orpokodilta muutti useita lapsia pois ennen joulua, juuri tuona joulujuhlapäivänä. Iloitsemme siitä, että kaikille näille lapsille on nyt löytynyt oma koti. Orpokoti toimii turvakotiperiaatteella. Eräs parivuotias poika vietti orpokodilla joulun jälkeen noin viikon ja pääsi sitten palaamaan äitinsä luokse kotiasioiden selvittyä. Mahdollisimman nopea paluu takaisin kotiin on erittäin tärkeätä ja kenenkään ei tulisi asua orpokodissa vuosia.

Joulukuussa osallistuin erään alueen lasten ja nuorten päivään kirkossamme. Saimme viettää hyvän päivän yhdessä joulun sanomaa miettien ja askarrellen. Lapset iloitsivat myös saamistaan limsoista ja mandaasimunkeista. Osa lapsista väritti kotiinsa seimiasetelman jouluksi joulusanoman esillä pitämiseksi. Osa teki itselleen ja ystävälleen ystäväkorun. Sain jutella hetken isompien nuorten kanssa ystävyydestä ja seurustelusta heidän tehdessään ystävänauhoja. Lähes jokaisella tuntui olevan joku tärkeä ystävä, kenelle oli mukava antaa ystävänauha lahjaksi. Joku kertoi seurustelevansa ja antavansa korun lahjaksi hänelle. Keskustelimme siitä, millainen on hyvä ystävä ja miten itse voisi olla hyvä ystävä toiselle. Samalla muistutimme toinen toistamme kultaisesta säännöstä: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” Matteus 7:12

Olen jälleen saanut tavata hankkeemme kautta valmistuneita nuoria. Heitä alkaa olla jo paljon, kiitos työmme tukijoiden! Eilen keskustelin erään nuoren kanssa, joka valmistui swahilin ja uskonnon opettajaksi yliopistosta juuri ennen joulua. Hän tuli toimistoomme iloisena kertomaan tulevaisuuden suunnitelmistaan ja osoittamaan myös kiitollisuuttaan hanketta kohtaan. Joulukuussa Lavenda tuli ottamaan mittoja toimistomme työntekijästä ja minusta. Lavenda valmistui jokin aika sitten hankkeestamme ompelijaksi. Saimme tukea häntä teettämällä hänellä itsellemme uudet vaatteet. Lavenda on taitava ompelija ja tilaamani mekko ja paita olivat todella kauniita. Sunnuntaisin tapaan hankkeemme lapsia ja nuoria usein kirkossamme. Eräs pieni tyttö on kutsunut minua kotiinsa kylään ja nyt vihdoin tämä vierailu järjestyi ennen joulua. Trezer asui vuosia orpokodilla äitinsä kuoleman jälkeen. Setä otti hänet luokseen asumaan muutama vuosi sitten. Nyt Trezer oli minua vastassa kotiovella ihana prinsesssamekko yllään. Saimme viettää tuossa kodissa hyvän hetken yhdessä.

Siunausta alkaneeseen uuteen vuoteen!

Terveisin,

Maikki

P.O Box 1203-40100, Kisumu, Kenya www.taivaallinenlahja.fi/marja-ochieng marja.ochieng@sley.fi