keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Valoa kohti

“Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.”

(Ap.t. 17:28)

Puhuin ystäväni kanssa puhelimessa. ”Ruokaa ei ole, lapsen maito on niin kallista, talo on kylmä, lämmitys maksaa liikaa, lapsella ei ole vaippoja jne. Kuuntelin pitkää selostusta siitä kaikesta mistä on puutetta. Onko jotain mistään kiittää, kysyin lopulta. Hän alkoi muistella menneitä;Jumalan avulla saimme tämän oman kodin, Jumala on antanut minulle terveet lapset. Jumalan avulla minulla on seurakunta ja ihmisiä, jotka auttavat. Ilman Jumalaa minulla ei olisi mitään, sanoi hän lopulta.Yhdessä kiitimme

Jumalaa ja lupasimme muistaa toinen toisiamme rukouksin.Tälle perheelle syntyi 2. helmikuuta toinen tytär. Meidät pyydettiin tämän pienen Milana-vauvan kummiksi. Ristiäiset on suunniteltu toukokuulle, jolloin sää alkaa olla jo lämmin. Markus toimittaa tuolloin ensimmäisen kasteensa Siperiassa.

Seurakunnan toimintaa

Mari kokoontui yhdessä naisten kanssa naisteniltaan. Ilta oli onnistunut. Saimme jokainen pysähtyä oman elämämme äärelle. Askartelimme jokainen oman taulun vastaten samalla kysymyksiin: ”Millainen minä olen? Mistä minä pidän? Mitä lahjoja minulla on?

Kuinka Jumala on minua rohkaissut?" Tämän taulun tietysti esittelimme toinen toisillemme ja samalla tutustuimme toisiimme paremmin.Kuun alussa kokoonnuimme myös pyhäkouluopettajan kanssa ja suunnittelimme tulevaa kevättä. Olemme erityisen kiitollisia kolmesta aktiivisesta pyhäkouluopettajasta. Rukoilemme, että löytäisimme uusia lapsia pyhäkouluun.Markus on käynyt Slavan kanssa lasten sairaalassa, vieraillut mummojen luona,saarnannut kirkossa niin Novosibirskissa kuin Omskissakin. Vierailu Orlofkan kylän kerhossa on aina palkitsevaa, kun 15 lasta tai nuorta odottaa Markusta innokkaasti. Iloksemme saimme myös kuulla, että Omskin seurakunnassa on aloitettu pitämään naisten- ja miesteniltoja.

Novosibirskin seurakunnan lauantaikokoontumiset ovat olleet nyt tauolla. Haluamme nyt yhdessä aktiiviseurakuntalaisten kanssa kokoontua ja suunnitella kokoontumisten runkoa ja teemoja niin, että seurakuntalaiset voisivat koko ajan enemmän ja enemmän itse kantaa vastuuta kokoontumisista.

Perheen kuulumisia

Sairastimme joulun ja uudenvuoden tienoilla. Tervehdyimme ja saimme viettää onnistuneen loman Altain-vuoristossa noin 500km päässä Novosibirskista. Kun palasimme arkeen, taas joku lapsista sairastui. Ja nyt viimeiset kaksi viikkoa sairastimme influenssaa niin, että tauti kiersi meillä kaikilla. Nyt vihdoin viimein kaikki ovat taas terveinä ja jokainen omissa askareissaan.

Iloksemme saimme tänne Novosibirskiin uuden suomalaisen lähetin. Saara Karttunen tuli tänne nyt täksi vuodeksi kieltä opiskelemaan, tutustumaan seurakuntaan ja laajemminkin tutustumaan Siperiassa tehtävään työhön. Saara on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja diakonissa, joten hänen työnsä tulee olemaan diakoniatyön parissa. Rukoilemme johdatusta myös hänelle ja hänen työlleen.Toivomme kevätiloa jokaiselle. Valo voittaa pimeyden, kevättä ja kesää kohti mennään. Kristus on meidän valomme niin Siperiassa kuin Suomessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti